Okun Putkityö Oy on vuonna 1979 perustettu LVI-alan yritys. Toimitilamme sijaitsevat Outokummun teollisuuskylässä, jossa toimii myös hyvin varusteltu LVI-myymälämme.
Meistä saat luotettavan kumppanin, olipa kyseessä vuotavan hanan korjaus tai kokonaisen tehtaan LVI-työt. Toiminta-alueemme ulottuu noin 50 kilometrin säteelle Outokummusta. Huoltoautomme ovat tuttu näky Outokummun ja Joensuun lisäksi myös Kaavilla, Polvijärvellä, Tuusniemellä, Liperissä ja Heinävedellä Valamossa.
Teemme LVI-huolto– ja asennustöitä sekä urakointia yksityisille, taloyhtiöille, yrityksille ja julkisille yhteisöille. Töiden pääpaino on putkitöissä, mutta teemme myös ilmanvaihtoon liittyviä töitä joko itse tai tarvittaessa yhteistyökumppaneiden kanssa.
Hyvin varustellusta LVI-myymälästämme löydät monenlaisia LVI-tarvikkeita hanoista asennusosiin. Myymälän yhteydessä toimii myös Linden kaasupiste.
Toteutamme laadukkaat asennukset asiakkaan toiveet huomioiden. Henkilökuntaamme kuuluu noin 10 alan ammattilaista, ja olemme kaikki valmiina palvelemaan juuri teitä.
Kyösti Huttusen perustettua Okun Putkityön vuonna 1979 oli asennustöitä mukavasti tarjolla. Ensin aloitettiin Mustolassa Mikonkadulla kerrostalotyömaalla ja sitten kesemmällä Turulan konepajalla. Samana vuonna toimintansa aloittanut Outokummun teollisuuskylä uusine halleineen antoi lisää töitä seuraavina vuosina.
Työntäyteisiä vuosia riitti myös Huttusen 20-vuotista yrittäjätyötä jatkaneelle Timo Kilpeläiselle viideksitoista vuodeksi sekä hänen jälkeensä Olli-Pekka Kilpeläiselle vuodesta 2016 lähtien.
Hiljaisempiakin vuosia on välillä ollut, kuten esimerkiksi 1990-luvun lamavuosina, mutta niistä yritys on selvinnyt. Yli 40 vuoden historia osoittaa, että yrityksen asioita on hoidettu ammattitaidolla ja perisuomalaista sitkeyttä osoittaen.
Okun Putkityö tunnetaan paikkakunnalla luotettavana yrityksenä. Yrittäjien oman työpanoksen lisäksi on tarvittu ammattitaitoista henkilökuntaa, jonka työn jälki on tyydyttänyt asiakkaita.
LVI-alakin on muuttunut paljon 40 vuoden aikana niin materiaalien kuin työmenetelmienkin osalta. On pitänyt opiskella uusia asioita ja pysyä kehityksen mukana. Okun Putkityö on näissä asioissa onnistunut. Tästä tilanteesta on hyvä lähteä jatkamaan yritystoimintaa seuraaville vuosikymmenille.
Kimmo Timonen: Neljä vuosikymmentä yhteen putkeen, Okun Putkityö Oy 1979-2018, historiikki
1979 |
Kyösti Huttunen perusti yrityksen Ensimmäinen nimi: Okun Putkityö Kyösti Huttunen Kommandiittiyhtiö Ensimmäinen toimipaikka: Hovilankatu 7, Outokumpu |
1981 |
Muutto teollisuuskylään Karjalankadulle omaan halliin |
1983 |
Varastohallin rakentaminen Karjalankadulle |
1996 |
Kommandiittiyhtiöstä osakeyhtiöksi: Okun Putkityö Oy |
2000 |
Timo Kilpeläinen yhtiön pääomistajaksi ja toimitusjohtajaksi, Maansiirto Eero Huttunen Oy vähemmistöosakkaaksi |
2016 |
Sukupolvenvaihdos ja Olli-Pekka Kilpeläinen yrityksen ainoaksi omistajaksi ja toimitusjohtajaksi |